Me & TV

Olen näin syysiltojen pimetessä (mutta ei kylmetessä, ei sitten millään...) havainnut, miten mukava kapistus tuo TV onkaan. Ja miten kivoja ohjelmia sieltä tulee!! Varsinkin olen löytänyt YLEn (ykkönen ja kakkonen) arki-iltojen asiaohjelmien tarjonnasta paljon mukavaa katseltavaa. Tai no. Ei pelkkä ohjelman mukavuus aina tietenkään ole katseluun siivittävä adjektiivi. Telkkari on hyvä keino tutustua erilaisiin todellisuuksiin. Siinä suhteessa "mukava" sopii kuvaan, että esim. Ugandalaisten lapsisotilaiden todellisuuteen tutustuminen käy turvallisimmin omalta kotisohvalta.

Asiaohjelmista olen seuraillut viimeaikoina etenkin dokumentteja. Mm. Ykkösdokumentti ja kakkosen Dokumenttiprojekti tarjoavat mielenkiintoisia näkökulmia erilaisista toisinaan hyvin hämmentävistäkin asioista. Tiedän nyt esimerkiksi sen, että Tansaniassa ihmiset näkevät nälkää ja samaan aikaan maassa harjoitetaan erittäin tuottoisaa kalateollisuutta. Viktoria järvestä kiskotaan eväkkäitä minkä keretään ja tietenkin vientiin EU:iin, missä tuotteesta maksetaan korkeata hintaa. Paikallisille jää syötäväksi mm. pää ja muu, mitä rangasta irtoaa. Siistin kalafasiliteetin tuolla puolen köyhät paikalliset kuivattavat rankoja kärpästen ja muun saastan seassa ja saavatpa lapsetkin vielä pakkauksia sulattamalla liimat impattaviksi. Sellaista kuuluu Tansaniaan...Mitähän kolmoselta tulee?

Hiukan populistisempaa linjaa heitetään puolestaan nelosen 4D sarjassa. Suurin osa dokumenteista kuvailee lähinnä Brittien ja Jenkkien kummallisuuksia, mutta mahtuupa tämän sosiaalipornon sekaan välillä helmiäkin. Tämäniltainen aihe ainakin vaikuttaa mielenkiintoiselta. Anoreksiaa sairastavat naiset ovat sitä mieltä, että kyseessä ei ole sairaus, vaan vapaa tahto ihannoida äärimmäistä laihuutta ja pysytellä mieleisessä muotissa. Niin no, epäkorrektiahan se on lihavillekaan liiasta syömisestä julkisesti saarnata.

Toisinaan dokumentit voivat myös sykähdyttää siinä määrin, että aiheeseen uppoutuu päiviksi. Viimeviikolla katselin Queen yhtyeen legendaarisen Freddie Mercuryn elämänvaiheita valottavaa ohjelmaa ja loppua kohden huomasin olevani varsin liikuttunut. Dokkari oli tehty kovin kunnioittavalla ja päähenkilöä kohottavalla otteella, joka selkeästi tepsi minuun. Hekumoin aiheesta vielä pitkään seuraavana päivänäkin ja lisämateriaalin hankinta on työn alla. Pienenä fanina 90-luvun alussa kovasti suretti kyseisen tähden ennenaikainen kuolema.



Dokumenteista ei ole pitkä matka tosi-tv:seen. Sitä on nykyään kovin monen sorttista tarjolla, tosin suurin osa hirveää skeidaa. Big Brother on käsittämättömän simppeli formaatti. Selkeästi tällä planeetalla on sellaisia ihmisiä, joita kiinnostaa, "miten paljo Mika veti brenkkuu eile." ja mitä löytyy tyttöjen puseron alta huoneen hämärässä. Jonnekin tositeeveen ja dokumentin väliin sijoittuu kaikkien perseellepotkijoiden kuningas Dr. Phil. En ensin oikein tiennyt miten vakavasti kyseinen toisaalta melko viihteellisesti toteutettu sarja pitäisi ottaa. Ohjelmassa käsitellään kuitenkin hyvin tärkeitä ja vakaviakin asioita ja jonkun periamerikkalaisen tappelutalkkarin rinnalla tämä on silkkaa asiaa. Phil on mielestäni erittäin vakuuttava ja onnistuu esittämään hankalatkin jutut kovin maalaisjärjellä ymmärrettävästi. Hän kyseenalaistaa hyväntahtoisesti "potilaidensa" ongelmat ja saa ratkaisun tuntumaan (ainakin yleisöstä) ilmiselvältä. Dr.Phil olisi varmasti hyvä yrityskonsultti: "You need to promise me that you will contribute to the inner communication and tryyyy to increase the sales figures. I am here to help you!" Get a grip and work it out!! Iisiä:)