Hymyjä siellä ja täällä

Juuri nyt tuntuu elämä kovin messevältä. Jos mielialaani ja siihen linkittyvää itsetuntoani mittaisi indeksillä, se huitelisi jossakin siellä melko lähellä huippulukemia. Minusta tuntuu tällä hetkellä hyvältä, rakastetulta ja kertakaikkisen pärjääväiseltä. Lomamuistot lämmittävät, aurinko paistaa, työssä menee ihan mukavasti, työkaverit ovat hauskoja, ystävät ilmoittavat olemassaolostaan, uusia tuttujakin tulee, sain aloitettua jälleen jäissä olleen lopputyöprojektin ja motivaatiota tuntuu olevan. Mikä tietenkin tärkeintä, kaukorakkaallakin on asiat hyvällä tolalla. Rakkaus tavoittaa mannertenkin takaa.

Heräsin tänä aamuna viestiääniin. Kämpilläni vieraillut isäni oli lähdössä kotiin ja viestitteli siinä äidin kanssa tulostaan. Äiti siellä touhuamaan ja ruokaa laittamaan. Kunnioitan valtavasti vanhempieni 30-vuotista yhteistaivalta. Siinä minulle mallia elämän tasapainottamisesta ja pitkäjänteisyydestä. Yksi ilonaihe lisää!

Ystävien merkitys tietenkin korostuu näin kaukosuhteen aikana. On hyvä tietää, että on ihmisiä joiden kanssa jakaa arkeaan. En olekoskaan ymmärtänyt niitä pariskuntia, jotka eristäytyvät kotisohvalleen ja kieltäytyvät lähtemästä minnekään, koska kahden on niin ihanaa. Tuttavapiirissänikin on tapauksia, joissa suhde onkin sittemmin kylmentynyt ja on lähdetty uudelta kantilta pohtimaan elämän arvojärjestystä ja vanhojen ystävien seuraan onkin ollut kova hinku. On varmasti aika karua huomata, että entinen kaveriporukka ei enää olekaan niin tuttu vaan kukin on kasvanut ja jutut muuttuneet siitä kun viimeksi piti yhteyttä. Kovin raadollista, mutta yhtälailla ystävyyssuhde kuin parisuhdekin vaatii jonkinlaista huolenpitoa. Sitten on tietysti niitä ihmisiä, joiden kanssa törmäillään silloin tällöin ja aina on yhtä mukavaa. Suhdetta ei tule vietyä kovin syvälliselle tasolle, mutta ei ole niin tarviskaan.

Tänään ilahduin, kun ystäväni, jonka kanssa ei valitettavasti tule pidettyä niin kovin paljoa yhteyttä tekstaili, että muista katsoa telkusta Rampe&Naukkis leffa :)Muutama vuosi sitten jaksoimme kovasti nauraa näille hahmoille, emmekä missaneet yhtä ainutta Pulttibois uusintaa. Vaikka enää ei kuitenkaan tämä huumori välttämättä jaksa innostaa, arvostaa sitä silti jo pelkästään sen takia, että se muistuttaa yhdestä ystävyydestä ja antaa kimmokkeen tekstiviestin lähettämiselle ja sitä kautta ystävyyden vaalimiselle.

Onnekseni voin huomata, että aina on joku jolle soittaa. Se on kaunis asia se.