Rupeanpas nyt kirjoittelemaan sitten tälläistä. Enhän halua missään nimessä olla trendien ulkopuolella, koska kaikillahan nykyään on tällainen. Ehkä tämä on taas uusi keino koettaa tuntea itsensä tärkeäksi. Ajatus siitä, että joku tätä lukisi saatikka rupeaisi seuraamaan työkseen on kuitenkin melko etäinen, mutta ehkä ei mahdoton. Sen sijaan, että ruotisin täällä minulle niin tyypilliseen tapaan omaa näennäisen kurjaa suhde-elämääni, voisin keskittyä kokonaan itsestäni riippumattomien ilmiöiden tutkailuun.

Ensinnä mieleeni tulee kiinnostava aihe, nimittäin moikkailu. Bussilla paljon matkustavana en ole voinut välttyä huomaamasta kuskien toistuvia kädenheilautteluja onnikoiden ajaessa vastaan. Minulla on kokemusta myös motoristien sekä tietyntyyppisten autojen harrastajien moikkailusta. Kuulemma myös karavaanarit morjestavat toisiaan. Tämä on mielestäni hyvinkin sympaattinen ilmiö tavanomaisesti niin kasvottomassa liikennekäyttäytymisessä. Mikä sitten saa liikenteessä muuten hyvin sisäänpäinkääntyneen ihmisen moikkailemaan juuri tiettyä viiteryhmää vaikka tyyppi olisikin tuntematon. No ei tarvita kovin kummoista rakettitiedettä, että voidaan todeta yhteenkuuluvuuden tunteen merkitys. Suomalaista sosiaalisen kanssakäymisen kulttuuriahan leimaa perinteisesti ns. klikkiytyminen, eli vietetään aikaa omissa porukoissa eikä välttämättä olla kovin avoimia vieraille sekaan pyrkiville. Tai ainakin lämmittelemiseen kuluu jokin tovi. Esimerkkinä bileet, joihin emäntä/isäntä on kutsunut eri yhteyksistä itselleen tuttuja ihmisiä, jotka sitten porukoituvat omiin ryhmiinsä, siten että ympäri kämppää istuu pieniä "notskipiirejä", jotka toki illan edetessä (ja veren alkoholipitoisuuden noustessa) saattavat jopa intoutua satunnaiseen sananvaihtoon keskenään.

Miten tätä keskinäisen solidaarisuuden meininkiä, eli moikkailua saisi levitettyä paremmin kaiken kansan keskuuteen? Että toisilleen tuntemattomat ihmiset saataisiin viihtymään keskenään ihan selvinpäin, ettei ei aina tarvitsisi bileisiin mennessä ajatella, että voi kauheaa, tunnenkohan mä sieltä ketään. Ja vaikka ryhmä toivottaisikin tervetulleeksi, miten karistaa itsestään se ilkeä ulkopuolisuuden tunne, ettei ne kuitenkaan ole tosissaan...
Selkärankaa saatana!!

Yksi lempi urheilumuodoistani on nykyään sauvakävely. Tämän lajin parissakin olisi mukava moikkailla vastaantulevia kepinheiluttelijoita. Itse en ole vielä uskaltautunut tällaista kokoeilemaan. Ehkä seuraavalla lenkillä.