Me & TV

Olen näin syysiltojen pimetessä (mutta ei kylmetessä, ei sitten millään...) havainnut, miten mukava kapistus tuo TV onkaan. Ja miten kivoja ohjelmia sieltä tulee!! Varsinkin olen löytänyt YLEn (ykkönen ja kakkonen) arki-iltojen asiaohjelmien tarjonnasta paljon mukavaa katseltavaa. Tai no. Ei pelkkä ohjelman mukavuus aina tietenkään ole katseluun siivittävä adjektiivi. Telkkari on hyvä keino tutustua erilaisiin todellisuuksiin. Siinä suhteessa "mukava" sopii kuvaan, että esim. Ugandalaisten lapsisotilaiden todellisuuteen tutustuminen käy turvallisimmin omalta kotisohvalta.

Asiaohjelmista olen seuraillut viimeaikoina etenkin dokumentteja. Mm. Ykkösdokumentti ja kakkosen Dokumenttiprojekti tarjoavat mielenkiintoisia näkökulmia erilaisista toisinaan hyvin hämmentävistäkin asioista. Tiedän nyt esimerkiksi sen, että Tansaniassa ihmiset näkevät nälkää ja samaan aikaan maassa harjoitetaan erittäin tuottoisaa kalateollisuutta. Viktoria järvestä kiskotaan eväkkäitä minkä keretään ja tietenkin vientiin EU:iin, missä tuotteesta maksetaan korkeata hintaa. Paikallisille jää syötäväksi mm. pää ja muu, mitä rangasta irtoaa. Siistin kalafasiliteetin tuolla puolen köyhät paikalliset kuivattavat rankoja kärpästen ja muun saastan seassa ja saavatpa lapsetkin vielä pakkauksia sulattamalla liimat impattaviksi. Sellaista kuuluu Tansaniaan...Mitähän kolmoselta tulee?

Hiukan populistisempaa linjaa heitetään puolestaan nelosen 4D sarjassa. Suurin osa dokumenteista kuvailee lähinnä Brittien ja Jenkkien kummallisuuksia, mutta mahtuupa tämän sosiaalipornon sekaan välillä helmiäkin. Tämäniltainen aihe ainakin vaikuttaa mielenkiintoiselta. Anoreksiaa sairastavat naiset ovat sitä mieltä, että kyseessä ei ole sairaus, vaan vapaa tahto ihannoida äärimmäistä laihuutta ja pysytellä mieleisessä muotissa. Niin no, epäkorrektiahan se on lihavillekaan liiasta syömisestä julkisesti saarnata.

Toisinaan dokumentit voivat myös sykähdyttää siinä määrin, että aiheeseen uppoutuu päiviksi. Viimeviikolla katselin Queen yhtyeen legendaarisen Freddie Mercuryn elämänvaiheita valottavaa ohjelmaa ja loppua kohden huomasin olevani varsin liikuttunut. Dokkari oli tehty kovin kunnioittavalla ja päähenkilöä kohottavalla otteella, joka selkeästi tepsi minuun. Hekumoin aiheesta vielä pitkään seuraavana päivänäkin ja lisämateriaalin hankinta on työn alla. Pienenä fanina 90-luvun alussa kovasti suretti kyseisen tähden ennenaikainen kuolema.



Dokumenteista ei ole pitkä matka tosi-tv:seen. Sitä on nykyään kovin monen sorttista tarjolla, tosin suurin osa hirveää skeidaa. Big Brother on käsittämättömän simppeli formaatti. Selkeästi tällä planeetalla on sellaisia ihmisiä, joita kiinnostaa, "miten paljo Mika veti brenkkuu eile." ja mitä löytyy tyttöjen puseron alta huoneen hämärässä. Jonnekin tositeeveen ja dokumentin väliin sijoittuu kaikkien perseellepotkijoiden kuningas Dr. Phil. En ensin oikein tiennyt miten vakavasti kyseinen toisaalta melko viihteellisesti toteutettu sarja pitäisi ottaa. Ohjelmassa käsitellään kuitenkin hyvin tärkeitä ja vakaviakin asioita ja jonkun periamerikkalaisen tappelutalkkarin rinnalla tämä on silkkaa asiaa. Phil on mielestäni erittäin vakuuttava ja onnistuu esittämään hankalatkin jutut kovin maalaisjärjellä ymmärrettävästi. Hän kyseenalaistaa hyväntahtoisesti "potilaidensa" ongelmat ja saa ratkaisun tuntumaan (ainakin yleisöstä) ilmiselvältä. Dr.Phil olisi varmasti hyvä yrityskonsultti: "You need to promise me that you will contribute to the inner communication and tryyyy to increase the sales figures. I am here to help you!" Get a grip and work it out!! Iisiä:)

Bloody Sunday

Katselen parhaillaan telkusta sunnuntai-iltani ratoksi dokumenttia, jossa Beslanin koulukaappauksen uhrit, koululaiset itse, kertovat asiasta omin sanoin. Pieni, ehkä kymmenen vuotias poika esittelee koulun raunioita kuvausryhmälle, "Tuosta me juoksimme sisälle pakoon. Tuosta ikkunasta heitettiin ruumiit ulos." jne. jne. Toinen lapsi selittää, miten terroristi tuijotti häntä pitkään ja piinallisesti. Kolmas kuvailee, miten yksi mies ammuttiin, "kun se ei ollut hiljaa." Miten nämä lapset ovat mahtaneet käsitellä tällaista kriisiä? Ovatko he saaneet minkäänlaista ammattiapua näin vaikean trauman sulatteluun? Lapsuuteen ei tulisi kuulua verilammikoiden pyyhkiminen eikä terroristille vähien rahojensa tarjoaminen, että äiti pääsisi turvaan. Puhumattakaan kappaleiksi räjähtäneen terroristin aivojen väistelystä. Traumat ovat syvät. Yksi lapsi toteaa, "Jumalaa ei ole olemassa, on vain sotilaallinen hallinto." Millaiseen maailmankatsomukseen nämä lapset kasvavat? Tuleeko heistä vihaisia kostonhimoisia aikuisia, jotka vartuttuaan jatkavat kostonkierrettä. Miten ehkäistä kierteen syveneminen, jos ajatusta koston oikeutuksesta viljellään jo pieniin lapsiin. Muistikuvat ovat lähtemättömät ja lasten kuvailut koetuista kauhuista pelottavan yksityiskohtaiset. Pikkupoika tähtäilee kotitalonsa ikkunasta perheen aseella ja rakentelee tykkejä rakennuspalikoista varautuen uusiin terrori-iskuihin. Voiko moista vihaa ja pelkoa koskaan poistaa?

Vierailijoita läheltä ja kaukaa

Luin justiinsa tänään jostain käteen sattuneesta julkaisusta, että Elton John oli käynyt Suomessa pikavisiitillä perjantaina. Kämppäsi kuulemma Kämpin marskisviitissä edukkaahkoon 3000 EUR/yö hintaan. Itse sijoituin perjantai-iltana/pikkutunneilla hyvinkin kyseisen majoituslaitoksen lähettyville, ravintola Eatzin yläkertaan. Olin siis Helsingin kompaktissa keskustassa vain noin muutaman sadan metrin päässä paikasta ja siis mahdollisesti myös kyseisestä artistista! How nice! Hmh! Olisi se ollut hauskaa vaikka Mikonkadulla törmätä itseensä Sir singer-songwriteriin.

Myös ilmastonmuutos guru, niin ja Amerikan entinen mahdollinen presidentti, Al Gore käväisi pikaisella luennointivisiitillä. Onhan se tärkeää valistaa kansaa globaalisti paikasta toiseen lennellen. Lentäminenhän on joidenkin laskelmien mukaan varsin ympäristöystävällistä. Jos siis lasketaan, että n. viisihenkinen perhe lähtee viikoksi lomailemaan, jolloin taloa ei tarvitse lämmittää, eikä kotitaloudessa muutenkaan kuluteta mitään. Täten kokonaissäästö laittaa viisarin piirun verran lentämisen puolelle. Ja olihan Allulla varmaan jonkin verran tukijoukkoja mukana.

Kolmas vierailija, eli äippä sattui kuitenkin osumaan omalle reitilleni. Tuli tänne häsläämään ja siivoamaan, että kehtaa päästää neljännet vierailijat, tädin ja miehensä tänne viikonloppuna. Ihan mukavaahan tuo. Äitihän on mitä parhain hoitaja, kun viides vierailija, syysflunssa, päätti tulla takaisin, vaikka jo viime viikolla kävi oven takana kolkuttelemassa. Tällä kertaa tuli päästettyä se sisään...