Ihan kipeetä!

Eih nyt se on täällä. Ihan selkeästi olen tulossa kipeäksi. Sellaista tukkoisuutta ja väsymystä, mikä yleensä flunssaa enteilee. Lisäksi minulla on joku ihme allerginen reaktio tai jotain, koska kaula kutisee kauttaaltaan ja nenä on punainen. Kaikista eniten harmittaa, jos ei voi ajaa pyörällä. Blääh, blääh, blääh. Nyt ei oikeesti olis aikaa sairastaa!!!!

Ei kai sit muuta...

Hymyjä siellä ja täällä

Juuri nyt tuntuu elämä kovin messevältä. Jos mielialaani ja siihen linkittyvää itsetuntoani mittaisi indeksillä, se huitelisi jossakin siellä melko lähellä huippulukemia. Minusta tuntuu tällä hetkellä hyvältä, rakastetulta ja kertakaikkisen pärjääväiseltä. Lomamuistot lämmittävät, aurinko paistaa, työssä menee ihan mukavasti, työkaverit ovat hauskoja, ystävät ilmoittavat olemassaolostaan, uusia tuttujakin tulee, sain aloitettua jälleen jäissä olleen lopputyöprojektin ja motivaatiota tuntuu olevan. Mikä tietenkin tärkeintä, kaukorakkaallakin on asiat hyvällä tolalla. Rakkaus tavoittaa mannertenkin takaa.

Heräsin tänä aamuna viestiääniin. Kämpilläni vieraillut isäni oli lähdössä kotiin ja viestitteli siinä äidin kanssa tulostaan. Äiti siellä touhuamaan ja ruokaa laittamaan. Kunnioitan valtavasti vanhempieni 30-vuotista yhteistaivalta. Siinä minulle mallia elämän tasapainottamisesta ja pitkäjänteisyydestä. Yksi ilonaihe lisää!

Ystävien merkitys tietenkin korostuu näin kaukosuhteen aikana. On hyvä tietää, että on ihmisiä joiden kanssa jakaa arkeaan. En olekoskaan ymmärtänyt niitä pariskuntia, jotka eristäytyvät kotisohvalleen ja kieltäytyvät lähtemästä minnekään, koska kahden on niin ihanaa. Tuttavapiirissänikin on tapauksia, joissa suhde onkin sittemmin kylmentynyt ja on lähdetty uudelta kantilta pohtimaan elämän arvojärjestystä ja vanhojen ystävien seuraan onkin ollut kova hinku. On varmasti aika karua huomata, että entinen kaveriporukka ei enää olekaan niin tuttu vaan kukin on kasvanut ja jutut muuttuneet siitä kun viimeksi piti yhteyttä. Kovin raadollista, mutta yhtälailla ystävyyssuhde kuin parisuhdekin vaatii jonkinlaista huolenpitoa. Sitten on tietysti niitä ihmisiä, joiden kanssa törmäillään silloin tällöin ja aina on yhtä mukavaa. Suhdetta ei tule vietyä kovin syvälliselle tasolle, mutta ei ole niin tarviskaan.

Tänään ilahduin, kun ystäväni, jonka kanssa ei valitettavasti tule pidettyä niin kovin paljoa yhteyttä tekstaili, että muista katsoa telkusta Rampe&Naukkis leffa :)Muutama vuosi sitten jaksoimme kovasti nauraa näille hahmoille, emmekä missaneet yhtä ainutta Pulttibois uusintaa. Vaikka enää ei kuitenkaan tämä huumori välttämättä jaksa innostaa, arvostaa sitä silti jo pelkästään sen takia, että se muistuttaa yhdestä ystävyydestä ja antaa kimmokkeen tekstiviestin lähettämiselle ja sitä kautta ystävyyden vaalimiselle.

Onnekseni voin huomata, että aina on joku jolle soittaa. Se on kaunis asia se.

Matkailua

Loma tuli ja meni, mutta jotain jäi sentään käteenkin. Tapasin hyviä ystäviäni, joita en turhan usein näe (toista vuoteen, toista kahteen ja puoleen vuoteen), sain lisätä maaluettelooni 2 uutta kohdetta ja koin myös pientä seikkailuntynkää ja sitä kautta jänniä väristyksiä muutoin melko elämyksettömässä elämässäni. Yksi näistä oli ehdottomasti Kroatiassa turistisaaren rannalla aurinkotuoleissa yöpyminen. Jännittävyys oli oikeastaan tästä tapahtumasta kaukana sikäli, että saari oli pieni ja poukama hiljainen sekä ranta neljän tähden hotlan välittömässä läheisyydessä. Kysyttäessä hyvää ulkonayöpymispaikkaa tavarasäilytyksen tyyppi kysyi sen kummempia asiaa ihmettelemättä, että rannalle vai metsään... Ilmeisesti kyseessä ei ollut mikään uniikkitapaus.

Matkan yksi ehdoton kohokohta oli kuitenkin lauttamatka Kroatiasta Italiaan. Lautta sinällään ei ollut mitenkään hääppöinen. Aurinkokansi oli toimiva ja baarista sai virvokkeita. Hauskinta oli kuitenkin lautan vierelle meidän matkustajien ja kenties myös omaksi ilokseen pomppimaan saapunut delfiini! Sellaisia otuksia ei näillä korkeuksilla kovin usein näe. Särkkiksen delfinaarioon, en kyllä todellakaan mene katsomaan kun vankeudesta ja ties mistä stressaantuneet delfit koettavat parhaansa mukaan viihdyttää kyltymättömiä nykytenavia. Aaargh, tästä voisi paasata kokonaisen kappaleen, mutta jääköön nyt...

Niin ne kohteet. Olen matkustanut 12% maailman maista Vielä riittää tavoiteltavaa...

Työmatkailua

Työmatkani taittuu tällähetkellä sujuvasti pyöräillen. Samalla kertyy päivittäinen liikunta-annos vastapainoksi kahdeksan tunnin istumiselle. Reittini kulkee Tapiolasta länsiväylää pitkin ja Lauttasaaren läpi Ruoholahden länsikärkeen sillan kupeeseen.
Tällä noin kuuden kilometrin matkalla (yhteen suuntaan) voi ihailla kotimaatamme monesta näkökulmasta. Kotiovelta lähtiessä reitti etsiytyy pienen metsikön läpi suoraan moottoritien laitaan, jonka sivustoille jäävät Espoon ylimystöalue Westend sekä Helsingin vastaava Kuusisaari. Hetken kuluttua minulla on ilo ihailla maamme talouselämän kärkiniemekettä, Keilaniemeä. Kylläpä Nokian pääkonttori onkin ruma lasikolossi! Pian on vuorossa luontoelämyksiä. Lähes joka aamu tapaan joutsenperheen uimassa rannan tuntumassa ja toisinaan olen miltei törmätä puskissa asustelevien fasaanien vallattomaan ja vielä vaaroja kaihtamattomaan jälkikasvuun. Länsiväylän pyörätieltä matka jatkuu tuskaisan ylämäen (hyvä reisireeni!) kautta Lauttasaareen, joka on ehdottomasti lähiö Helsingin miellyttävimmästä päästä. Irlantilaisen työkaverini mukaan "Oh this is great it is like some Italian little town, totally different from Kontula!" I so agree...
Kohta jo kurvaankin Lauttasaaren mantereeseen ja Ruoholahteen yhdistävälle sillalle, joka toisinaan nostetaan ylös veneitä varten. Tämä on myös hyvin jännittävää. Puomit laskeutuvat ja kellot soittavat. Työpaikalle päästessäni olen iloinen ja pirteä toisin kuin ennen, suoraan punkasta bussiin raahautuneena.