Snadisti sadisti

Olen huomannut, että tietyt tilanteet laukaisevat pienen sadistin sisälläni. Tiedättehän, sellainen pikkupiru ilmestyy olkapäälle louskuttamaan. Jotkut näistä tilanteista ovat sellaisia, että on ihme, ettei jotain vakavaa jo ole sattunut. Päätin eilen, että on tosiaankin yritettävä nyt kitkeä itsestäni moinen ja opeteltava mielenhallintaa. Tässä muutamia esimerkkejä:

Paula - The Sadisti Top 5

- Pyöräillessä kaikki muut pyörätien kuluttajat ovat törkeitä esteitä, jotka on pyrittävä raivaamaan, tai ainakin heille tulee muistuttaa, että minulla on aina etuajo-oikeus. Esim. jos tielläni joku kävelee mielestäni liian leveästi (eli aina) kiihdytän ja suhahdan ohi korostetun läheltä, toisen kyynärpäätä hipoen. Tiedän, yksikin sivuaskel väärässä kohtaa voi johtaa molemmat sairaalaan.

- Edelleen pyöräillessä... Espoon yksityisautoilevat elitistit (etenkin Nokian tyypit) jurppivat minua ihan saamaristi. Siksipä onkin fiksua kurvata pyörällä sieltä mistä helpoiten pääsee ja luottaa siihen että auto on se, jolla on aina ja joka tilanteessa väistämisvelvollisuus. Etenkin Nokian kohdalla pyörätie on aina tukossa (rakentavat bastardokset uutta parkkihallia!!), joten ei auta muu kuin veivata kadulla, tietenkin ihanan hitaasti autoletkaa perässä kasvattaen...

- Lapset. Järkytin aikoinaan tuttuja kuvailemalla polvenkorkuisia lapsia polvella päähän potkaistavan korkuisiksi. Mikään ei saa verenpainetta koholle niinkuin kitisevät tai suorastaan suoraapäätä karjuvat pikkupedot. Niitä on joka puolella, kaupassa, bussissa, kirjastossa, ylipäätään kaikkialla, missä liikun. Ja voi helevata, jos sattuu päiväsaikaan kaupunkiin...sitä lastenvaunujen armeijaa!

- Politiikka. Aamuisin viihdytän itseäni tunnin verran maamme ykkösaviisin parissa ja aina ulkomaan osasto aiheuttaa melkein poikkeuksetta suurimmat sydämentykytykset. Etenkin, jos siinä jollain tavoin sivutaan George W. Bushin hallintoa. Pienenä tyttönä Persianlahden sodan aikoihin, kun kuulin, että Saddam on pääpahis, mietin miten epäilyttävää olisi, jos 10-vuotias soluttautuisi palatsiin ja jollain ovelalla keinolla listisi kyseisen herran. Nyt 15 vuotta myöhemmin Saddamia käy melkein sääliksi. Hykertelinkin lukiessani republikaaneja ravisuttavasta seksiskandaalista. Toivottavasti tällä on vakavia seuraamuksia tulevia kongressivaaleja ajatellen.

- Lannistava kommentointi ja kärjistäminen. Tomin romanttiset puheet ruoanlaiton yhteydessä: "Tein tämän sinulle. Laitoin siihen ripauksen rakkautta ja... " Paula:"...ja lusikallisen SPERMAA, buahahahaa" Teen ihan liian usein. Koetan vähentää.
Kärjistäminen: Lue kaikki ylläkirjoitettu :)

Me & TV

Olen näin syysiltojen pimetessä (mutta ei kylmetessä, ei sitten millään...) havainnut, miten mukava kapistus tuo TV onkaan. Ja miten kivoja ohjelmia sieltä tulee!! Varsinkin olen löytänyt YLEn (ykkönen ja kakkonen) arki-iltojen asiaohjelmien tarjonnasta paljon mukavaa katseltavaa. Tai no. Ei pelkkä ohjelman mukavuus aina tietenkään ole katseluun siivittävä adjektiivi. Telkkari on hyvä keino tutustua erilaisiin todellisuuksiin. Siinä suhteessa "mukava" sopii kuvaan, että esim. Ugandalaisten lapsisotilaiden todellisuuteen tutustuminen käy turvallisimmin omalta kotisohvalta.

Asiaohjelmista olen seuraillut viimeaikoina etenkin dokumentteja. Mm. Ykkösdokumentti ja kakkosen Dokumenttiprojekti tarjoavat mielenkiintoisia näkökulmia erilaisista toisinaan hyvin hämmentävistäkin asioista. Tiedän nyt esimerkiksi sen, että Tansaniassa ihmiset näkevät nälkää ja samaan aikaan maassa harjoitetaan erittäin tuottoisaa kalateollisuutta. Viktoria järvestä kiskotaan eväkkäitä minkä keretään ja tietenkin vientiin EU:iin, missä tuotteesta maksetaan korkeata hintaa. Paikallisille jää syötäväksi mm. pää ja muu, mitä rangasta irtoaa. Siistin kalafasiliteetin tuolla puolen köyhät paikalliset kuivattavat rankoja kärpästen ja muun saastan seassa ja saavatpa lapsetkin vielä pakkauksia sulattamalla liimat impattaviksi. Sellaista kuuluu Tansaniaan...Mitähän kolmoselta tulee?

Hiukan populistisempaa linjaa heitetään puolestaan nelosen 4D sarjassa. Suurin osa dokumenteista kuvailee lähinnä Brittien ja Jenkkien kummallisuuksia, mutta mahtuupa tämän sosiaalipornon sekaan välillä helmiäkin. Tämäniltainen aihe ainakin vaikuttaa mielenkiintoiselta. Anoreksiaa sairastavat naiset ovat sitä mieltä, että kyseessä ei ole sairaus, vaan vapaa tahto ihannoida äärimmäistä laihuutta ja pysytellä mieleisessä muotissa. Niin no, epäkorrektiahan se on lihavillekaan liiasta syömisestä julkisesti saarnata.

Toisinaan dokumentit voivat myös sykähdyttää siinä määrin, että aiheeseen uppoutuu päiviksi. Viimeviikolla katselin Queen yhtyeen legendaarisen Freddie Mercuryn elämänvaiheita valottavaa ohjelmaa ja loppua kohden huomasin olevani varsin liikuttunut. Dokkari oli tehty kovin kunnioittavalla ja päähenkilöä kohottavalla otteella, joka selkeästi tepsi minuun. Hekumoin aiheesta vielä pitkään seuraavana päivänäkin ja lisämateriaalin hankinta on työn alla. Pienenä fanina 90-luvun alussa kovasti suretti kyseisen tähden ennenaikainen kuolema.



Dokumenteista ei ole pitkä matka tosi-tv:seen. Sitä on nykyään kovin monen sorttista tarjolla, tosin suurin osa hirveää skeidaa. Big Brother on käsittämättömän simppeli formaatti. Selkeästi tällä planeetalla on sellaisia ihmisiä, joita kiinnostaa, "miten paljo Mika veti brenkkuu eile." ja mitä löytyy tyttöjen puseron alta huoneen hämärässä. Jonnekin tositeeveen ja dokumentin väliin sijoittuu kaikkien perseellepotkijoiden kuningas Dr. Phil. En ensin oikein tiennyt miten vakavasti kyseinen toisaalta melko viihteellisesti toteutettu sarja pitäisi ottaa. Ohjelmassa käsitellään kuitenkin hyvin tärkeitä ja vakaviakin asioita ja jonkun periamerikkalaisen tappelutalkkarin rinnalla tämä on silkkaa asiaa. Phil on mielestäni erittäin vakuuttava ja onnistuu esittämään hankalatkin jutut kovin maalaisjärjellä ymmärrettävästi. Hän kyseenalaistaa hyväntahtoisesti "potilaidensa" ongelmat ja saa ratkaisun tuntumaan (ainakin yleisöstä) ilmiselvältä. Dr.Phil olisi varmasti hyvä yrityskonsultti: "You need to promise me that you will contribute to the inner communication and tryyyy to increase the sales figures. I am here to help you!" Get a grip and work it out!! Iisiä:)

Bloody Sunday

Katselen parhaillaan telkusta sunnuntai-iltani ratoksi dokumenttia, jossa Beslanin koulukaappauksen uhrit, koululaiset itse, kertovat asiasta omin sanoin. Pieni, ehkä kymmenen vuotias poika esittelee koulun raunioita kuvausryhmälle, "Tuosta me juoksimme sisälle pakoon. Tuosta ikkunasta heitettiin ruumiit ulos." jne. jne. Toinen lapsi selittää, miten terroristi tuijotti häntä pitkään ja piinallisesti. Kolmas kuvailee, miten yksi mies ammuttiin, "kun se ei ollut hiljaa." Miten nämä lapset ovat mahtaneet käsitellä tällaista kriisiä? Ovatko he saaneet minkäänlaista ammattiapua näin vaikean trauman sulatteluun? Lapsuuteen ei tulisi kuulua verilammikoiden pyyhkiminen eikä terroristille vähien rahojensa tarjoaminen, että äiti pääsisi turvaan. Puhumattakaan kappaleiksi räjähtäneen terroristin aivojen väistelystä. Traumat ovat syvät. Yksi lapsi toteaa, "Jumalaa ei ole olemassa, on vain sotilaallinen hallinto." Millaiseen maailmankatsomukseen nämä lapset kasvavat? Tuleeko heistä vihaisia kostonhimoisia aikuisia, jotka vartuttuaan jatkavat kostonkierrettä. Miten ehkäistä kierteen syveneminen, jos ajatusta koston oikeutuksesta viljellään jo pieniin lapsiin. Muistikuvat ovat lähtemättömät ja lasten kuvailut koetuista kauhuista pelottavan yksityiskohtaiset. Pikkupoika tähtäilee kotitalonsa ikkunasta perheen aseella ja rakentelee tykkejä rakennuspalikoista varautuen uusiin terrori-iskuihin. Voiko moista vihaa ja pelkoa koskaan poistaa?

Vierailijoita läheltä ja kaukaa

Luin justiinsa tänään jostain käteen sattuneesta julkaisusta, että Elton John oli käynyt Suomessa pikavisiitillä perjantaina. Kämppäsi kuulemma Kämpin marskisviitissä edukkaahkoon 3000 EUR/yö hintaan. Itse sijoituin perjantai-iltana/pikkutunneilla hyvinkin kyseisen majoituslaitoksen lähettyville, ravintola Eatzin yläkertaan. Olin siis Helsingin kompaktissa keskustassa vain noin muutaman sadan metrin päässä paikasta ja siis mahdollisesti myös kyseisestä artistista! How nice! Hmh! Olisi se ollut hauskaa vaikka Mikonkadulla törmätä itseensä Sir singer-songwriteriin.

Myös ilmastonmuutos guru, niin ja Amerikan entinen mahdollinen presidentti, Al Gore käväisi pikaisella luennointivisiitillä. Onhan se tärkeää valistaa kansaa globaalisti paikasta toiseen lennellen. Lentäminenhän on joidenkin laskelmien mukaan varsin ympäristöystävällistä. Jos siis lasketaan, että n. viisihenkinen perhe lähtee viikoksi lomailemaan, jolloin taloa ei tarvitse lämmittää, eikä kotitaloudessa muutenkaan kuluteta mitään. Täten kokonaissäästö laittaa viisarin piirun verran lentämisen puolelle. Ja olihan Allulla varmaan jonkin verran tukijoukkoja mukana.

Kolmas vierailija, eli äippä sattui kuitenkin osumaan omalle reitilleni. Tuli tänne häsläämään ja siivoamaan, että kehtaa päästää neljännet vierailijat, tädin ja miehensä tänne viikonloppuna. Ihan mukavaahan tuo. Äitihän on mitä parhain hoitaja, kun viides vierailija, syysflunssa, päätti tulla takaisin, vaikka jo viime viikolla kävi oven takana kolkuttelemassa. Tällä kertaa tuli päästettyä se sisään...

Ihan kipeetä!

Eih nyt se on täällä. Ihan selkeästi olen tulossa kipeäksi. Sellaista tukkoisuutta ja väsymystä, mikä yleensä flunssaa enteilee. Lisäksi minulla on joku ihme allerginen reaktio tai jotain, koska kaula kutisee kauttaaltaan ja nenä on punainen. Kaikista eniten harmittaa, jos ei voi ajaa pyörällä. Blääh, blääh, blääh. Nyt ei oikeesti olis aikaa sairastaa!!!!

Ei kai sit muuta...

Hymyjä siellä ja täällä

Juuri nyt tuntuu elämä kovin messevältä. Jos mielialaani ja siihen linkittyvää itsetuntoani mittaisi indeksillä, se huitelisi jossakin siellä melko lähellä huippulukemia. Minusta tuntuu tällä hetkellä hyvältä, rakastetulta ja kertakaikkisen pärjääväiseltä. Lomamuistot lämmittävät, aurinko paistaa, työssä menee ihan mukavasti, työkaverit ovat hauskoja, ystävät ilmoittavat olemassaolostaan, uusia tuttujakin tulee, sain aloitettua jälleen jäissä olleen lopputyöprojektin ja motivaatiota tuntuu olevan. Mikä tietenkin tärkeintä, kaukorakkaallakin on asiat hyvällä tolalla. Rakkaus tavoittaa mannertenkin takaa.

Heräsin tänä aamuna viestiääniin. Kämpilläni vieraillut isäni oli lähdössä kotiin ja viestitteli siinä äidin kanssa tulostaan. Äiti siellä touhuamaan ja ruokaa laittamaan. Kunnioitan valtavasti vanhempieni 30-vuotista yhteistaivalta. Siinä minulle mallia elämän tasapainottamisesta ja pitkäjänteisyydestä. Yksi ilonaihe lisää!

Ystävien merkitys tietenkin korostuu näin kaukosuhteen aikana. On hyvä tietää, että on ihmisiä joiden kanssa jakaa arkeaan. En olekoskaan ymmärtänyt niitä pariskuntia, jotka eristäytyvät kotisohvalleen ja kieltäytyvät lähtemästä minnekään, koska kahden on niin ihanaa. Tuttavapiirissänikin on tapauksia, joissa suhde onkin sittemmin kylmentynyt ja on lähdetty uudelta kantilta pohtimaan elämän arvojärjestystä ja vanhojen ystävien seuraan onkin ollut kova hinku. On varmasti aika karua huomata, että entinen kaveriporukka ei enää olekaan niin tuttu vaan kukin on kasvanut ja jutut muuttuneet siitä kun viimeksi piti yhteyttä. Kovin raadollista, mutta yhtälailla ystävyyssuhde kuin parisuhdekin vaatii jonkinlaista huolenpitoa. Sitten on tietysti niitä ihmisiä, joiden kanssa törmäillään silloin tällöin ja aina on yhtä mukavaa. Suhdetta ei tule vietyä kovin syvälliselle tasolle, mutta ei ole niin tarviskaan.

Tänään ilahduin, kun ystäväni, jonka kanssa ei valitettavasti tule pidettyä niin kovin paljoa yhteyttä tekstaili, että muista katsoa telkusta Rampe&Naukkis leffa :)Muutama vuosi sitten jaksoimme kovasti nauraa näille hahmoille, emmekä missaneet yhtä ainutta Pulttibois uusintaa. Vaikka enää ei kuitenkaan tämä huumori välttämättä jaksa innostaa, arvostaa sitä silti jo pelkästään sen takia, että se muistuttaa yhdestä ystävyydestä ja antaa kimmokkeen tekstiviestin lähettämiselle ja sitä kautta ystävyyden vaalimiselle.

Onnekseni voin huomata, että aina on joku jolle soittaa. Se on kaunis asia se.

Matkailua

Loma tuli ja meni, mutta jotain jäi sentään käteenkin. Tapasin hyviä ystäviäni, joita en turhan usein näe (toista vuoteen, toista kahteen ja puoleen vuoteen), sain lisätä maaluettelooni 2 uutta kohdetta ja koin myös pientä seikkailuntynkää ja sitä kautta jänniä väristyksiä muutoin melko elämyksettömässä elämässäni. Yksi näistä oli ehdottomasti Kroatiassa turistisaaren rannalla aurinkotuoleissa yöpyminen. Jännittävyys oli oikeastaan tästä tapahtumasta kaukana sikäli, että saari oli pieni ja poukama hiljainen sekä ranta neljän tähden hotlan välittömässä läheisyydessä. Kysyttäessä hyvää ulkonayöpymispaikkaa tavarasäilytyksen tyyppi kysyi sen kummempia asiaa ihmettelemättä, että rannalle vai metsään... Ilmeisesti kyseessä ei ollut mikään uniikkitapaus.

Matkan yksi ehdoton kohokohta oli kuitenkin lauttamatka Kroatiasta Italiaan. Lautta sinällään ei ollut mitenkään hääppöinen. Aurinkokansi oli toimiva ja baarista sai virvokkeita. Hauskinta oli kuitenkin lautan vierelle meidän matkustajien ja kenties myös omaksi ilokseen pomppimaan saapunut delfiini! Sellaisia otuksia ei näillä korkeuksilla kovin usein näe. Särkkiksen delfinaarioon, en kyllä todellakaan mene katsomaan kun vankeudesta ja ties mistä stressaantuneet delfit koettavat parhaansa mukaan viihdyttää kyltymättömiä nykytenavia. Aaargh, tästä voisi paasata kokonaisen kappaleen, mutta jääköön nyt...

Niin ne kohteet. Olen matkustanut 12% maailman maista Vielä riittää tavoiteltavaa...